Suomen Sammalseuran toimintakertomuksia
2013
Suomen Sammalseura ry:n vuoden 2013 toimintakertomus
Xiaolan He, sihteeri
Suomen Sammalseura ry. (Finlands Bryologiska Sällskap, Finnish Bryological Society, Societas Bryologica Fennica) perustettiin vuonna 1987. Seura on Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsen. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää sammaltutkimusta ja sammalharrastusta Suomessa.
Jäsenet, hallitus, kokoukset
Suomen sammalseuralla on yksi kunniajäsen prof. Pekka Isoviita, 3 ulkomaista kirjeenvaihtajajäsentä, (prof. Daniel H. Norris, prof. Jíři Váňa, prof. Tamás Pócs) ja 74 jäsenmaksun (20 € vuonna 2013) maksanutta jäsentä, joista kolme on ulkomaalaisia. Uusia jäseniä liittyi 1 ja erosi 3 jäsentä. Jäsenmaksun kaksi kertaa maksamatta jättäneet poistetaan jäsenluettelosta (10, vuonna 2013). Seuran hallituksessa olivat vuonna 2013 alla mainitut kahdeksan jäsentä ja kaksi varajäsentä. Seuran hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Kunkin henkilön jälkeen on mainittu tehtävä hallituksessa sekä suluissa vuosi, jolloin kyseinen henkilö on erovuorossa.
Sanna Huttunen, hallituksen jäsen (2014)
Jaakko Hyvönen, varajäsen (2014)
Timo Koponen, varainhoitaja (2014)
Jouko Rikkinen, varapuheenjohtaja (2014)
Risto Virtanen, hallituksen jäsen (2014)
Johannes Enroth, hallituksen jäsen (2015)
Xiaolan He, sihteeri (2015)
Terhi Korvenpää, hallituksen jäsen (2015)
Sinikka Piippo, puheenjohtaja (2015)
Harri Vasander, varajäsen (2015)
Hallitus kokoontui 26.3.2013. Sammalseuran vuosikokous 2013 pidettiin Kasvimuseon Nylander-salissa 26.3.2013. Kokouksessa kuultiin Sanna Huttusen esitelmä ”Pohjoisen valloittajat – Hypnales -lahkon lehtisammalten evoluutio”,ja Kimmo Syrjäsen esitelmä ”Sammalhavaintoja Luoteis-Enontekiöltä”.
Julkaisutoiminta
Bryobrothera. Vuonna 2013 julkaistiin Bryobrothera 11: Koponen, T., Piippo, S. & Isoviita, P. (eds.), ”Professor Risto Tuomikoski Memorial Issue” julkistettiin. Sammalseura järjesti Professori Risto Tuomikosken muistojulkaisun julkistamistilaisuuden Tuomikosken syntymäpäivänä
24.1.2014 Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikön kasvihuoneen palmusalissa.
Julkaisun myynti tapahtuu Tiedekirjan kautta.
Bryobrotherella. Sammalseuran jäsenlehti, jossa julkaistaan ensisijassa Suomen sammalkasvistoon ja sen tutkimiseen liittyviä tutkimuksia ja tiedonantoja. Vuonna 2013 julkaistiin Bryobrotherella 16. Myynti: Julkaisu lähetettiin vuoden 2013 jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Sitä voi ostaa myös Tiedekirjasta. Sammalseura myy 3 € kappalehintaan sarjanumeroita 1, 2, 4 ja 6. Numerot 3, 5 ja 7 ovat loppuneet seuran varastosta. Numerot 8−17 maksavat 5 € numero.
Jäsentoiminta
Vuoden 2013 kevätretki tehtiin 29.5.2013 Helsingin Laajasalon Kruunuvuorelle. Retkelle osallistuivat Neil Bell, Pirkko Harjo, Xiaolan He, Nijolė Kalinauskaitė, Elina Manninen, Susanna Pimenoff, Sinikka Piippo ja Tapani Sallantaus. Syysretkeä ei järjestetty.
Hallituksen jäseniä osallistui Kasvitieteen päiville 13.−15.5.2013, jossa esitettiin posteri He, X. & Y. Sun: “Oil body morphological character evolution in liverworts, a phylogenetic perspective”, joka palkittiin eräänä parhaista Kasvitieteen päivien postereista. Sanna Laaka-Lindberg piti esitelmän ESCAPE-hankkeen aloitusvaiheista ja Neil Bell aiheesta ”Macromorphology in mosses ─ architectural convergence and phylogeny in simple land plants”.
Retkiseloste vuoden 2013 kevätretkestä julkaistaan Bryobrotherellan numerossa 17.
Talous
Tulot. Tuloja saatiin jäsenmaksuista 1.620,00 euroa, julkaisumyynnistä 196,41 euroa, pankkikorkona 2,24 euroa ja lahjoituksena 500,00 euroa.
Menot. Bryobrotherella 16 painatuskulut olivat 1.311,16 euroa, Bryobrothera vol. 11kulut olivat 106,47 euroa, postituskulut ja vuosikokouskulut 190,26 euroa ja muut kulut (toimistokulut, pankin palvelumaksut, TSV:n ja Suomen tiedekustantajien liiton jäsenmaksut) 297,90 euroa.
Tiedotus
Seuran www-sivut ovat osoitteessa www.suomensammalseura.fi. Sinikka Piippo päivittää kotisivuja.
Seuran tapahtumista kuten retkistä on tiedotettu Luonnontieteellisen Keskusmuseon Museoinfossa, Kasvitieteen tiedotuslehdessä Botanicumissa sekä SYKE:n sammaltyöryhmän sihteerin Riikka Juutisen välityksellä Sammalposti-sähköpostilistalla.
Ulkomaiset yhteydet
Seuran hallitus muodostaa IAB:n (international Association of Bryologists) Suomen toimikunnan.
2012
Suomen Sammalseura ry:n vuoden 2012 toimintakertomus
Xiaolan He, sihteeri
Suomen Sammalseura ry. (Finlands Bryologiska Sällskap, Finnish Bryological Society, Societas Bryologica Fennica) perustettiin vuonna 1987. Seura on Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsen. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää sammaltutkimusta ja sammalharrastusta Suomessa.
Jäsenet, hallitus, kokoukset
Suomen Sammalseuralla on yksi kunniajäsen prof. Pekka Isoviita, 3 ulkomaista kirjeenvaihtajajäsentä, (prof. Daniel H. Norris, prof. Jíři Váňa ja prof. Tamas Pócs) ja 70 jäsenmaksun (20 € vuonna 2012) maksanutta jäsentä, joista kaksi on ulkomaalaisia. Vuonna 2012 seurasta erosi kaksi jäsentä ja liittyi kolme uutta jäsentä. Jäsenmaksun kaksi kertaa maksamatta jättäneet poistetaan jäsenluettelosta. Seuran hallituksessa olivat vuonna 2012 alla mainitut kahdeksan jäsentä ja kaksi varajäsentä. Seuran hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Kunkin henkilön jälkeen on mainittu tehtävä hallituksessa sekä suluissa vuosi, jolloin kyseinen henkilö on erovuorossa.
Johannes Enroth, hallituksen jäsen (2013)
Xiaolan He, sihteeri (2013)
Terhi Korvenpää, hallituksen jäsen (2013)
Sinikka Piippo, puheenjohtaja (2013)
Harri Vasander, varajäsen (2013)
Sanna Huttunen, hallituksen jäsen (2014)
Jaakko Hyvönen, varajäsen (2014)
Timo Koponen, varainhoitaja (2014)
Jouko Rikkinen, varapuheenjohtaja (2014)
Risto Virtanen, hallituksen jäsen (2014)
Hallitus kokoontui 28.3.2012. Sammalseuran vuosikokous 2012 pidettiin Kasvimuseon Nylander-salissa 28.3. klo 18 alkaen. Kokouksessa kuultiin Timo Koposen esitelmä ”30 vuotta Uuden Guinean sammalkasviston tutkimusta; alku aina hankalaa, mutta loppu vasta häämöttää”.
Julkaisutoiminta
Bryobrothera. Vuonna 2012 valmisteltiin Bryobrothera 11: Koponen, T., Piippo, S. & Isoviita, P. (eds.), ”Professor Risto Tuomikoski Memorial Issue”. Se julkaistaan alkuvuodesta 2013.
Julkaisujen myynti tapahtuu Tiedekirjan kautta.
Bryobrotherella. Sammalseuran jäsenlehti, jossa julkaistaan ensisijassa Suomen sammalkasvistoon ja sen tutkimiseen liittyviä tutkimuksia ja tiedonantoja. Vuonna 2012 julkaistiin Bryobrotherella 15.
Myynti: Julkaisu lähetettiin vuoden 2012 jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Sitä voi ostaa myös Tiedekirjasta. Sammalseura myy 3 € kappalehintaan sarjanumeroita 1, 2, 4 ja 6. Numerot 3, 5 ja 7 ovat loppuneet seuran varastosta. Numerot 8–13 maksavat 5 € numero.
Jäsentoiminta
Vuoden 2012 kevätretki tehtiin 30.5. Sipoonkorpeen. Retkelle osallistuivat Neil Bell, Reino Fagerstén, Xiaolan He, Nijolė Kalinauskaitė, Janne Koskinen, Ann Luoto, Timo Koponen, Susanna Pimenoff ja Sinikka Piippo. Vuoden 2012 syysretki 5.9. kohdistui Vantaan Kalkkikalliolle ja sen lähellä olevalle Helsinkiin kuuluvalle Roosinmäelle. Molemmat alueet ovat nykyään luonnonsuojelualueita. Retkelle osallistuivat Neil Bell, Reino Fagerstén, Xiaolan He, Nijolė Kalinauskaitė, Timo Koponen ja Sinikka Piippo.
Hallituksen jäseniä osallistui Kasvimuseon Avointen ovien päivään 12.6. ja 19.6. asiantuntijoina, mm. postereilla – ”Maksasammalten biodiversiteetti ja evoluutiohistoria” (Xiaolan He, Sinikka Piippo, Sanna Laaka-Lindberg & Sun Yu) ja ”Kaakkois-Aasian sammalten tutkimus” (Timo Koponen & Sinikka Piippo); sekä Helsingin yliopiston Tiedekulman ohjelmaan 22.5. asiantuntijoina, mm. esitelmällä ”Tunnetko maksasammalen – maailman vanhimman kasvin?” (Xiaolan He & Sanna Laaka-Lindberg).
Retkiseloste vuoden 2012 kevät- ja syysretkistä julkaistaan Bryobrotherellan numerossa 16.
Talous
Tulot. Tuloja saatiin jäsenmaksuista 1.510,00 euroa, julkaisumyynnistä 196,41 euroa, pankkikorkona 5,35 euroa ja palautuksina 88,00 euroa.
Menot. Bryobrotherella 15 painatuskulut olivat 1.397,58 euroa, postituskulut ja vuosikokouskulut 242,00 euroa ja muut kulut (toimistokulut, pankin palvelumaksut, TSV:n ja Suomen tiedekustantajien liiton jäsenmaksut) 260,74 euroa. Bryobrothera vol. 11 valmistamiseen kului 117,58 euroa (tulostinpaperia ja –mustetta).
Tiedotus
Seuran www-sivut ovat osoitteessa pro.tsv.fi/sammalseura. Se on TSV:n tarjoama maksuton kotisivupalvelu, johon ei sisälly sivujen päivitys.