Ajankohtaista
Sammalnäyttely 20.9.–4.10.2015
Suomen sammalseura järjestää yhdessä Luonnontieteellisen keskusmuseon (LUOMUS) sammaltiimin kannssa nyt ensimmäistä kertaa Sammalnäyttelyn. Näyttely järjestetään perinteisen Sieninäyttelyn yhteydessä (Suomen sieniseura ja LUOMUS).
Näyttelyssä voi ihailla suomalaisia, erilaisissa elinympäristöissä viihtyviä sammalia ja muun muassa tarkastella niitä lähemmin mikroskoopin avulla. Mukana myös sammalaiheisia postereita sekä upeita kuvia sammalten salatusta kauneudesta.
Sammalnäyttely löytyy Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta, kasvihuoneiden Galleriakäytävältä, ja se on avoinna kasvihuoneiden aukioloaikoina (poikkeuksellisesti olemma paikalla myös maanantaina 21.9.).
Tervetuloa!

Sammalseuran syysretki 16.9.2015
Tervetuloa Suomen Sammalseuran syysretkelle Helsingin Mustavuoreen keskiviikkona 16.9. Seura retkeili Mustavuoressa jo keväällä, mutta paikan upeuden ja kiinnostavan sammallajiston vuoksi se valittiin retkikohteeksi toistamiseen. Tapaamme Itäväylän varressa olevalla parkkipaikalla klo 10.
Ilmoittautumiset sihteerille xiao-lan.he(AT)helsinki.fi, puh. 044 981 7224. Omat eväät mukaan!
Lisätietoja retkikohteesta ja kartta (s. 67–69) julkaisussa Haapanen, E. & Nieminen, M. 2000 (Internet-versio päivitetty 2005): Retkiopas Helsingin luontoon. – 171 s. Helsingin kaupungin ympäristökeskus.

Bryobrotherella Vol. 18 ilmestyi 27.3.2015
"Uusia sammalia Suomelle"
Uusimmassa jäsenlehdessämme muun muassa artikkelit Vartiosaaren sammalista, Suomen sammalten nimistön muutokset vuoden 1977 jälkeen, Suomen maakunnille ilmoitettavat uudet sammalet, Sammaltajan seikkailuja
Papua Uusi Guinealla, Uusia sammallajeja Suomelle ja Elokuun Kuusamon retkeilystä.

Suomen Sammalseuran vuosikokous 27.3.2015
Sammalseuran vuosikokous järjestetään 27.2015 klo 18 Helsingin kasvimuseolla, osoitteessa Unioninkatu 44.
Ennen vuosikokousta Professori Timo Koponen esitelmäi aiheesta Hunanin sammaltutkimuksia.
Lämpimästi tervetuloa!

|
Vanhempia uutisia
|
|
Pohjoismainen sammalretkeily 21-24.8.2014
Nordic Bryological Society, Suomen Sammalseura ja Uhanalaisten sammalten suojelutyöryhmä (SYKE) järjestävät retkeily Kuusamoon 21.-24.2014.
Lue retkestä Bryobrotherellan osasta 18.

Bryobrothera Vol. 11 ilmestyi 30.12.2013
Bryobrothera osa 11 on omistettu Risto Tuomikoskelle.